tiistai 18. heinäkuuta 2017

Nautelankoski

Tiedättekö, että tavallaan mua vähän hävettää taas julkaista tällainen "reissupostaus", näitä kun on tänä kesänä syntynyt. Olen pelännyt, että joku teistä ajattelee, että me vain juoksemme paikasta toiseen, emmekä ollenkaan lepää. Oikeastihan se ei pidä paikkaansa, en vain monesti kirjoita niistä päivistä kun olemme ehkä vain olleet kotona ja puuhailleet olemattomia.

On totta, että olemme käyneet tänä kesänä jo monissa eri paikoissa ja seikkailussa, etenkin tässä lähiseudulla. Olemme hyödyntäneet näitä ilmaisia kohteita hurjasti. Itse olen hieman sellainen, että tykkään touhuta ja käydä erilaisissa paikoissa. Yhtenä lpäivänä googlailin hieman paikkoja, mihin voisimme sinä päivänä lähteä ja löysin yhden mukavalta kuulostavan: Nautelankoski.






Nautelankoski sijaitsee Liedossa ja sinne on helppo saapua moottoritietä. Nimensä mukaisesti paikalla virtaa koski, jota kävimme ihastelemassa.

Nautelankoski on siitä varmasti monipuolinen kohde, että eri vuodenaikoina se näyttää hyvinkin erilaiselta. Ihailimme jylhiä koskimaisemia ja laskeuduimme jopa jyrkkiä portaita pitkin kosken alapuolelle paikkaan, jossa perhokalastajat kalastavat.





Samuli on käynyt paikassa aiemminkin ja hänen opastuksella lähdimmekin kipuamaan ylös kalliolle polkua pitkin. Kosken läheisyydessä menee luontoreitti, jota mekin kuljimme jonkin matkaa vaihtelevassa maastossa. Oli ehdottoman hyvä, että Samuli oli meidän mukana, yksin Alisan kanssa en olisi uskaltanut lähteä kosken läheisyyteen tai jylhille kallioille, joissa meni vain kapea polku ja toisella puolella kymmenien metrien pudotus. Hui, mua jännitti itseänikin!








Kannatti kuitenkin ehdottomasti lähteä hieman pidemmälle, sillä pelkiltä silloilta emme olisi nähneet lainkaan niin komeita maisemia kuin luontopolun varrella. Tuli hieman jopa maisemista mieleen reissu kun olin Kuusamossa vaeltamassa. Tässä siis hyvä vierailukohde, mikäli luonto ja vaellus kiinnostaa!

Nautelankoskella on myös vanhoja rakennuksia ja siellä toimii myös Lauri Nautelan museo, missä emme tällä kertaa vierailleet. Koko kohde on kuitenkin maksuton! Paikan kauneuteen nähden siellä oli todella vähän ihmisiä, toki olimme arkena paikalla ja aamupäivällä. Kun kävimme museon kahvilassa kahvilla, Samuli jututti hieman paikan nuoria työntekijöitä ja selvisi, että paikka on suosittu etenkin viikonloppuisin.








Päätin vinkata tästä upeasta kohteesta, sillä olen itse useasti ajanut Nautelankosken kyltin ohi, enkä ole ajatellut paikkaa sen kummemmin. Ehdottomasti kuitenkin vierailun arvoinen kohde täällä Turun suunnalla liikkuessa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä!! Ihan unohtanut että tuokin paikka ihan lähellä missä voisi kävästä fiilistelemässä ☺ -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, etenkin jos asuu lähellä! Todella upeat maisemat! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)