keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

ILLANISTUJAISET sis. vlogi

Järkkäsin työkavereilleni illanistujaiset viime perjantaina meillä kotona. Olen hirveän huono järjestämään mitään illanistujaisia, vaikka tykkään tehdä tarjottavia ja järjestää juhlia. Kerrankin päätin tehdä poikkeuksen! Tykkään hirveästi mun työkavereista ja meillä on tiimissä hyvä henki, tykätään viettää aikaa myös vapaalla (ainakin minä tykkään!) Tein illasta myös videon ja linkin tubekanavalleni löydät tämän postauksen lopusta.

Illan ohjelmaan kuului keilaamista meidän lähellä ja sen jälkeen illanviettoa meillä. Ennen iltaa mulla meinasi hieman stressikäyrät nousta, koska pari tuntia töiden jälkeen meni ihan hujauksessa ja mulle tuli ihan kamala kiire. Juoksujalkaa lähdin keilahallille ja siellä säikähdin antaneeni väärän kellonajan, sillä melkein kaikki muutkin olivat myöhässä! Lopulta kaikki onneksi saapuivat paikalle ja saatiin pelit käyntiin.





Keilaamisen jälkeen lähdettiin siis meille ja olin valmistanut meille hieman syötävää. Koitin tällä kertaa päästä mahdollisimman helpolla hommasta. Illan menu oli hedelmäinen pastasalaatti, mozzarella-tomaatti- ja vuohenjuusto-tomaatti -piirakat (Lidl lehtitaikinapohjasta), patonkia, suolakeksejä ja erilaisia tuorejuustoja, lisäksi oli karkkia ja sipsiä yms. Aika perusmeininkiä, mutta hyvin kaikki tekivät kauppansa. Juomana oli sitten skumppaa ja aika monta tyhjää pulloa löytyi aamulla, hups! Oli kiva ilta! 





***


Kuvasin teille videon, kurkkaa siitä tarkemmin miltä mun valmistelupaniikki näyttää ja miten ilta sujui!



***


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)