sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Piristysruiske Linnateatterissa

Mulla oli viikolla onni päästä mukaan turkulaisten ja lähiseudun bloggareiden kanssa Linnateatterin järjestämään bloggaajailtaan. Olin niiiin innoissani kutsusta, sillä rakastan teatteria!

Kiirehdin juoksujalkaa suoraan töistä Turun keskustaan Linnakadulle ja noh, olin ihan räjähtäneen näköinen päästessäni perille! Kiva kun mä oon tällainen homssu! Onneksi bongasin heti tuttuja, joten olo hieman helpottui, en ole parhaimmillani kokonaan vieraassa seurassa.

Bloggaajailta alkoi kuohuvalla ja Linnateatterin johtajan Kalle Lambergin tervehdyksellä. Lamberg kertoi meille hieman teatterista ja sen toiminnasta. 


Linnateatteri


Parin postauksen takainen Kesälistani sai hieman jatkoa, sillä meille esiteltiin tulevan kesän kesäteatteriesitys, Haluatko mökkiläiseksi. Suomalaiseen kulttuuriin vahvasti liittyvä mökkeily on tietenkin vahvassa osassa tässä esityksessä ja kuulimme tulevasta esityksestä sen ohjaajan Kari-Pekka Toivosen sekä näyttelijöiden Arttu Kapulaisen ja Valtteri Roihan kertomana. Kapulaisen ja Roihan lisäksi esityksessä näyttelee Minna Kivelä, joka ei tällä kertaa päässyt paikalle, mutta on mun mielestä yksi hauskimmista naisnäyttelijöistä, joten, TAHDON, tahdon nähdä tämän esityksen kesällä!


Kuva: Otto-Ville Väätäinen ja Emmi Gröhn

Haluatko mökkiläiseksi -esityksen lisäksi listalleni päätyivät myös kesällä esitettävä lapsille suunnattu teatteriesitys Herra Hakkarainen ja syksyn Tatu ja Patu. Olemme Alisan kanssa jo muutaman kerran olleetkin teatterissa, joten uskon hänen jaksavan katsoa esitykset helposti. Esitykset on suunnattu yli kolmevuotiaille. 

Aikuisten esityksistä minua kiinnosti etenkin suosittu ja kehuttu Pomo! sekä Muija ja tosimuija, joka tosin valitettavasti osuu meidän hääpäivälle, joten ainakin tällä kertaa se jää näkemättä, mutta kenties joskus toiste? Loppusyksylle on myös luvassa Paskanpalvelun ilta, joka kuulosti niin hullulta ja hauskalta, että sinne on ehkä Samulin kanssa päästävä!

Samalla kun kuulimme tulevasta ohjelmistosta, saimme nauttia teatteriravintolan herkuista!

Linnateatteri




Meille oli katettu vaikka mitä herkkuja, jotka oli kaikki todella maistuvia, mutta jos joku pitää erikseen mainita niin alkuruoaksi tarjoiltu savubataattikeitto ja sitrustofu oli aivan törkeän hyvää! Näitä ja monia muita herkkuja on mahdollisuus nauttia aina esitysten yhteydessä.


Linnateatteri

Linnateatteri

Linnateatteri



Ilta päättyi vielä JukkaK & Divet -shown nauruun. Nauroin esityksessä jatkuvasti ja nautin loistavasta showsta. Marko Vainion Divet-shown näin itse aiemmin talvella Tallink Megastarin neitsytmatkalla, mutta tällä kertaa esitys oli eri ja edelleenkin ihan sairaan mahtava!

Tosi kiva muuten katsella miehen sääriä, jotka on kymmenen kertaa paremmat kun sun omat... :D

Kuva: Alex Aalto

Huhhuijaa kuinka hauska ilta meillä oli! Ihana piristysruiske tavalliseen arkeen. Teatterikärpänen puraisi taas kovasti ja kohta on taas mentävä!

Me bloggaajat saimme vielä Huumorin kukat muistoksi illasta ja ehdimmekin jo istuttaa sen Alisan kanssa. Instagramista voitte seurata kukan kasvamista ja kannattaa seurata myös #huumorinkukka niin löydätte muidenkin bloggareiden kukkia!





Kiitos bloggajatutuille seurasta ja Linnateatterin väelle hauskasta illasta, pian nähdään taas!

2 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana ilta teillä varmasti on ollut :D Minäkin rakastan käydä teatterissa ja loppukesästä olemme menossa siskojeni kanssa katsomaan Myrskyluodon Maija-Musikaalia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös suunnitellut äitini kanssa kyseistä näytelmää, se on niin ihana tarina! :)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)