keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Vuosi alkoi sairastellen

Meidän vuodelle tulikin aika lässähtänyt alku kun eilen aamulla herätessä kävi aika selvästi ilmi, että musta ei ollut töihin lähtijäksi vaan parempi on jäädä kotiin.

Se tarkoitti kotipäivää myös Alisalle ja kummasti hänkin valitti pitkin päivää vatsan olevan kipeä. En tiedä oliko vatsa oikeasti kipee, vai matkiko hän vain minua kuten hänellä usein on tapana. Onneksi Alisalla ei mitään isompia oireita ollutkaan.

Sen jälkeen kun Alisa aloitti päivähoidossa, hän on ollut ehkä yhden päivän sairaana, mutta itse sen sijaan olen ollut varmaan jo neljästi kipeänä. Ennen joulua Alisan ryhmässä oli kokolailla kaikki muut kipeänä paitsi Alisa. Hänellä tuntuu olevan harvinaisen hyvä vastustuskyky. Bakteerit hän varmaan kantaa kotiin ja minä sairastun sitten sen takia...:D


Alisan kanssa oli onneksi helppoa olla kotona, vaikka itse makasinkin sohvalla. Alisa leikki itsekseen ja välillä kävi hoivaamassa minua, eli silitti hiuksia ja kysyi olenko pipi. Mä laitoin meille elokuvia ja sarjoja Elisa Viihteestä, joka muuten on ihan mainio juttu makoilupäiviin. Lasten elokuvat on sopivan kevyttä sairastelupäivään ja katsottiinkin ihana Onnelin ja Annelin talvi sekä Me Rosvolat. Niin tai siis minä katselin, Alisa ei jaksanut kerrallaan keskittyä koko elokuvan ajaksi vaan touhusi omiaan.

Makoilupäivä oli omiaan myös hääideoiden selailuun ja kaasoni saikin kärsiä viesti- ja kuvatulvasta ja vähän sulhanenkin. Sulhanen sai myös tehtäväkseen selvittää, mistä hankkisimme hallaharsoa helpoiten ja edullisimmin. Onneksi en kohdannut vastaväitteitä edes siinä kohtaa kun kerroin, että sitä tarvitaan aika paljon. :D Noh, hääinspikseen palataan asap täällä bloginkin puolella.

Onneksi sairastelu ei kestänyt tämän kauempaa, onhan se nyt tylsää olla tavallaan tekemättä mitään. Tai siis kun ei vaan jaksanut tehdä mitään fyysistä. Jospa tämä vuosi jatkuisi terveemmissä merkeissä.

Toivottavasti teillä on selvitty isommilta sairastumisilta. :)

4 kommenttia:

  1. Kun oma lapseni aloitti päiväkodissa, oli hän melkeen 3kk putkeen vaihtelevasti flunssassa. Tuona aikana 2 korvatulehdusta mahtui myös joukkoon. Niinhän ne kaikki aina sanoo, että lapsen sairastelu kuuluu päiväkodin aloittamiseen (hienoa jos te olette siltä säästyneet! :)) mutta itse mietin, miksi kukaan ei varoittanut siitä, että yhtälailla sitten äiti sairastelee. Eli toisin sanoen kun poika oi kipeenä, olin minäkin ja yleensä vielä tuplasti pahemmassa kunnossa. Tuli käytyä itsekin läpi korvatulehdukset, poskiontelontulehdus, silmätulehdus ynnä muut mitä poika päätti kotiin tuliaisiksi tuoda (yleensä siis flunssan jälkitautina). En kyllä kaipaa sitä sairastelukierrettä ollenkaan. Onneksi teillä ei näytä pöpöt viihtyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Onneksi meillä on hyvin säilytty pahemmilta sairauksilta, toivottavasti teilläkin on jo parempi! :) Itsellenikin tuli yllätyksenä, kuinka usein olen ollut sairaana sen jälkeen kun Alisa aloitti hoidossa, ennen en ollut juuri koskaan kipeä..

      Poista
  2. Voi ei, sulla kävi huono tuuri! Hieno juttu silti, että lapsi on ollut terveenä. Yleensä päivähoidon alku menee enemmän tai vähemmän sairastaessa.
    Meillä ollaan oltu nyt terveinä (kop, kop!!!) kun olen lasten kanssa kotona. Yleensä meillä on melkoinen pöpöjen kohtaamispaikka. L kantaa kotiin oman päiväkotinsa pöpöt, minä omani ja Muusikko vähintään yhden koulun annoksen. Alkurysäyksestä kun selviää niin ollaan yleensä aika vastustuskykyisiä :D
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi tosiaan Alisaan ei tunnu pöpöt tarttuvan ja ylipäätään ajan kanssa vastustuskyky varmasti paranee meillä kaikilla...:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)