torstai 7. huhtikuuta 2016

Taaperon unikoulu osa 2

Edelliseen Taaperon unikoulu -postaukseen tuli todella hyviä kommentteja ja neuvoja. Niimpä meillä päätettiin lopulta aloittaa lempeääkin lempeämpi taaperon unikoulu.

Unikoulu aloitettiin ehkä vähemmän lempeissä merkeissä pääsiäislomalla, sillä se ilta oli varsinainen poikkeusten ilta ja lopulta mulle vaan tuli se "nyt riittää" -fiilis ja kannoin taaperon sänkyynsä. Kuten arvata saattaa, yliväsynyt taapero karjui ja raivosi niin että kaikki naapurit sen takuulla kuulivat. Ihan liian kauan kesti itselläni antaa periksi, mutta lopulta sytytettiin yövalo, rauhoituttiin lukemalla satua ja juotiin vettä.


Tämän aikalisän jälkeen A jäi omaan sänkyyn nukkumaan ja heräsi vasta aamulla. Tyhmä minä kun ensin alkuun yritin väkisin.

Siitä eteenpäin olemme iltaisin lukeneet satua tai muuten rauhoituttu, kun huomaan, että Alisa alkaa olemaan väsynyt, vien hänet omaan sänkyyn. Edelleen istun hetken hänen vierellään silittelemässä, mutta kun hän on rauhoittunut kunnolla ja vaipumassa uneen, hiippailen pois. Tarkoitus siis olisi, että hän nukahtaa yksin sänkyyn.


Ihan hyvin siis ollaan päästy tässä taaperon unikoulussa eteenpäin. Eihä  tämä mitään hätäisten hommaa ole, joten arvatkaa vaan sopiiko tällaiselle hätähousulle...:) Pari kertaa Alisa on nukahtanut sohvalle tai muualle, mutta aika hyvin ollaan tuosta omasta sängystä pidetty kiinni, ja hyvä niin. Varmasti tämä tulee tulevina viikkoina helpottamaan entisestään kun Alisa kunnolla tottuu taas omaan sänkyyn nukahtamiseen. 

Seuraava askel suunnitelmissa on pinnasängyn vaihtaminen lastensänkyyn. Muutos on suunnitelmissa ihan tässä muutaman viikon sisään. Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu. Ehkä tämä taaperon unikoulu saa vielä jatkoa blogissa. :)


2 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa hyvä tulee <3 Ja en tiedä mitä suositukset sanoo mutta meillä tehtiin samantien tuo vierottaminen ihan juniori sänkyyn, kerralla sitten isompi kirpaisu kuin niin että ensin lapsi tottuu nukkumana pinniksessa yksin ja seuraavaksi pitääkin tottua isoon sänkyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans ajattelin ottaa sen tähän samaan syssyyn, tajusin vaan vähän myöhään et tosiaan mun vauvani on jo niin iso et isompi sänky vois olla paikallaan...:D Eiköhän se siitä ihan lähde sujuun, toivon ainakin..:)

      Poista

Jätä toki kommenttia! :)