sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Päivä Helsingissä

Kerroinkin teille, että matkasin eilen päiväksi Helsinkiin blogijuttujen perässä. Pidän teitä kuitenkin vielä jännityksessä, enkä paljasta tarkkoja yksityiskohtia sen enempää. Tiedän kuinka ärsyttävää on kun bloggaaja vihjailee jostain asiasta, mutta ei kerro tarkemmin. :D Malttakaa vielä hetki, kyllä kaikki pian selviää! :) 

Junailtiin Alisan kanssa Helsinkiin, jonne myös äitini tuli. Luovutin Alisan äidilleni ja kummitädilleni asemalla, josta itse jatkoin Kaisaniemenkadulle Hub13 tarjoamia hienoja kokoustiloja. Rautatieasemalta oli helppo kipaista paikalle ja ovella näinkin jo muutaman tutun blogimimmin.



Oli siistiä tutustua muihin bloggaajiin ja vaihtaa heidän kanssa ajatuksia ja kokemuksia. Lisäksi tutustuin pariin mahtavaan ammattilaiseen ja jään todella innostuneesti odottamaan tulevaisuutta. Tilaisuus oli innostava ja inspiroiva, opin myös monta uutta asiaa blogimaailmasta.


Hub13 tiloista siirryimme Bulevardilla sijaitsevaan Tony's deli, jossa ensin kilistelimme skumpat ja sen jälkeen siirryimme ruokailemaan. Ravintola oli viihtyisä ja ruoka oli hyvää. Itse valitsin Tony's delin antipastopöydän, josta löytyi maukkaita italialaisia antipastoherkkuja.








Seura ja keskustelu oli mahtavaa ja aika meni ihan liian nopeasti! Hieman harmitti, että olin jo ehtinyt tilaamaan junalipun Turkuun, olisin hyvin vielä viihtynyt muutaman tunnin. 

Päivä oli huippu ja inspiroiva. Uskon, että tästä seuraa paljon kivoja asioita, joista tekin pian kuulette. Kiitos mahtavalle porukalle, että sain olla mukana! <3

12 kommenttia:

  1. Kiitos vaan seurasta! :) täällä myös kovasti odotellaan tulevaa.. *hih*

    VastaaPoista
  2. Kiitos sullekin <3 Jäädään jännittämään. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa erityisen kivalta ja jännittävältä :)

    VastaaPoista
  4. Superkiva päivä oli ja huippua tavata ihan livenä <3 :)

    VastaaPoista
  5. Oli ihanaa tavata! Harmi kun ei ehditty kunnolla juttelemaan, mutta ensi kerralla sitten!;)

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva tavata livenä. Oon haltioitunut sun huumorista ;) Paljon naurua mahtui päivään. Toivottavasti nähdään pian taas!

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)