sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikonlopun pienet positiiviset

Usein tulee elämässä keskityttyä liikaa negatiivisiin asioihin, valitettua ja ryvettyä liian tummissa vesissä. Välillä ihan ilman syytä! Vaikka itse olen luonteeltani valoisa ja optimistinen, syyllistyyn negatiivisuuteen liian usein. Siksi päätinkin listata tähän perinteisen viikonlopun kuvapostauksen sijaan ne pienet positiiviset asiat, jotka saivat iloiseksi viikonloppuna.

PERJANTAI:


  • Viikon viimeinen työpäivä 
  • Pääsin tuntia aikaisemmin ja tuntui, että päivää oli vaikka kuinka paljon jäljellä
  • Hassuttelija Alisa
  • Uudet silmälasit
  • Shoppailin muutaman uuden työvaatteen
  • Kylpy, jonka aikana tein hiuspohjaan öljy-sokeri kuorinnan, kyllä auttoi kuivaan päänahkaan!
  • Sain Samulilta niskahieronnan. Huomaan, kuinka hartiat ovat jumissa kun olen istunut paljon ja näpytellyt konetta


LAUANTAI:
  • Äiti ja siskoni tulivat käymään
  • Kävin ripsihuollossa
  • Alisa oppi antamaan lentosuukon
  • Alisa ikävöi iskää, joka oli töissä ja illan tallilla, joten soitimme puhelun isille
  • Illalla paistoin pannukakkua

SUNNUNTAI:
  • Ei kiire mihinkään
  • Maattiin aamu sohvalla ja katseltiin televisiota
  • Sain tehtyä muutamia blogijuttuja
  • Käytiin kaupassa ja teimme taas viikon ruokaostokset
  • Ajelimme myös pienen lenkin, koska Alisa nukahti päikkäreille autoon, emmekä halunneet herättää häntä
  • Tein viikolle muutaman ruoan valmiiksi, ei tarvitse joka ilta kökkiä keittiössä
  • Ruuaksi tehtiin lempparia, eli tortilloja
  • Iltakaffet ja löhöilyä
  • Mun rakkaat <3


 Nyt on viikonloppu levätty positiivisin mielin ja hyvillä mielin startataan uuteen viikkoon.

Haastan teidät kaikki keskittymään välillä niihin pieniin positiivisiin asioihin! <3

9 kommenttia:

  1. Kivoja arkisia positiivisia juttuja ♡ Ja ihanan raikkaat kuvat!

    VastaaPoista
  2. ^Samaa meinasin sanoa minä, kivan positiivinen postaus jälleen :) Ja jäi kiinnostamaan tuo öljy-sokeri kuorinta, koska itsehän kamppailen juuri kuivan päänahan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) http://ourjourney-tanja.blogspot.fi/2016/02/coocosta-ja-sokeria.html?m=1 Täältä Tanjan blogista bongasin ton kuorinnan! Mut varmaan ihan mitä vaan öljyä voi käyttää. :)

      Poista
  3. Oi miten hyväntuulinen postaus ja ihania kuvia <3 Tästä tuli hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
  4. Ihana viikonloppu<3 kyllä välillä pitäis keskittyä ihan niihin pieniin kivoihin arkisiin asioihin, eikä aina tarvii suunnitella kaikkiea suurta!:)

    VastaaPoista

Jätä toki kommenttia! :)