maanantai 1. helmikuuta 2016

I LOVE TURKU

Tänään tulee kaksi vuotta siitä, kun meistä tuli virallisesti turkulaisia. Mihin aika on mennyt, juurihan me tänne muutettiin? Juuri kannettiin tavaroita meidän kaksioon. Toisaalta olen kyllä jo juurtunut tänne. Meidän perhe on kasvanut Turussa yhdellä ja samoin koti on kasvanut yhdellä huoneella.


Itse olen kotoisin Pirkanmaalta ja entisenä tamperelaisena voin sanoa, että oli aika outoa muuttaa Turkuun. Kaikki tamperelaiset ja turkulaiset ehkä ymmärtävät miksi. Näiden kaupunkien välillä on joku vinoileva viha-rakkaussuhde ja olen usein saanut kuulla Turussa tamperelaisuudestani ja Tampereella turkulaisuudestani. Jos joku olisi muutamia vuosia sitten sanonut mulle, että päädyn lopulta Turkuun, olisin nauranut vatsani kipeäksi.

Ennen kun muutin Turkuun, ajelehdin viitisen vuotta siellä sun täällä, kotiutumatta mihinkään. Aina oli kaipuu toisaalle. Muutettuani Turkuun tuntui heti, että olen tullut kotiin. En oikein tiedä mistä se johtuu, Turku tuntui heti omalta. Pari vuotta sitten me kaksi maalaisjunttiaa luultiin, että Turku on vain välietappi, pysähdys matkalla seuraavaan ja sinne pysyvämpään paikkaan. Myöhemmin olemme joutuneet toteamaan, että olimme väärässä. Ehkä se pysyvä paikka on täällä Turussa, KAUPUNGISSA. Ennen unelmoimme isosta omakotitalosta maalla, nyt unelmat ovat vaihtuneet taloon Turussa tai sitten lähikunnissa, kuten Kaarina, Naantali tai Raisio. Myös omakotitalounelman rinnalle on noussut ajatuksia pari-, luhti- tai rivitalosta, jopa puutalo-osake on käynyt mielessä. Niin ne unelmat ja ihmiset muuttuvat. :)

Parasta Turussa on hyvät palvelut, mutta silti kaupunki on riittävän pieni. Täällä on kaikkea mitä tarvitsee, ilman suurkaupunkifiilistä. Pidän siitä, kuinka paljon täällä on touhua lapsiperheille jo vauva-ajasta alkaen. Jos jotain pitäisi muuttaa, se oli se, että mun koko perhe olisi täällä. Se on ainoa asia, jota välillä kaipaan.

Mun ehdottomia lemppareita Turussa on Ruissalo, jokiranta, Hirvensaloon johtava silta sekä Katariinanlaakson luonnonsuojelualue. Muutenkin Turku on kaunis ja luonnonläheinen kaupunki. Täällä on kaikkea mistä pidän: merta, vanhoja rakennuksia, mäkiä ja kukkuloita. Usein iltaisin pyydän Samulia ajamaan kaupungin kautta kotiin, talvisin mä rakastan niitä kaupungin valoja ja kesäisin sitä fiilistä mikä siellä vallitsee. Viimeksi eilen pyysin ajamaan kaupungin läpi. Vesisateesta ja kaikesta synkkyydestään huolimatta kaupunki näytti kauniilta.


Vuodet Turussa ovat olleet tähän asti elämäni onnellisimpia. Täällä palaset on loksahtaneet kohdalleen ja mun on hyvä olla. Mulla ei ole sitä tunnetta, että haluaisin muualle. Pirkanmaalaisesta tuli varsinais-suomalainen, luultavasti pysyvästi.

Mä oon kotona.
Rakastan sua Turku.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)