sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Perhe on paras

Voisko joka päivä olla sunnuntai? Sunnuntaista on nähtävästi muodostumassa kunnon perhepäivä, ja hyvä niin, tänään oli taas niin loisto päivä. Syötiin kaikki kolme yhteinen aamiainen (harvinaista!), touhuttiin Mehukattimaassa ja käytiin valokuvailemassa Kakolanmäellä.




Herättiin Samulin kanssa taas vaihteeksi sohvalta aamulla, mutta se oli ihan hyvä juttu, koska Allu touhuili itsekseen jonkin aikaa ja me noustiin vasta kymmeneltä ylös. Myöhäisen aamupalan jälkeen suunnattiin kaikki kolme Leaf areenalle Mehukattimaahan.

Oltiin ihan yllättyneitä kuinka vähän ihmisiä siellä oli, pienten lasten puolella oli todella tyhjää. Alisa sai siis aika rauhaksiin touhuilla huvituksesta toiseen. Nämä sisäleikkipuistot on kyllä varsinkin näillä keleillä tosi kivoja! Meillä ainakin on ulkoilu lähinnä kävelyä ja paikallaan seisomista, joten kiva kun pääsee välillä kunnolla hyppimään ja kiipeilemään. Ensi viikonlopulle tosin suunniteltiin jo retkeä pulkkamäkeen, jos joku käy vaan hankkimassa pulkan ennen sitä. :)



Ensin Alisa hieman arasteli ja leikki oikeastaan vaan palloilla, mutta pian hän pääsi kunnolla vauhtiin ja kiipeili sekä laski liukumäkeä monen monta kertaa. Oli kyllä niin hauskaa, että pian mennään uudestaan. :)



Mehukattimaan jälkeen Alisa oli niin väsynyt, että ajattelimme antaa hänen nukkua autossa päiväunet ja ajaa Kakolanmäelle ottamaan muutamat valokuvat. Ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja Alisa heräsi kun sammutimme auton! Otimme hänet sitten mukaan ja nappasimme kuitenkin muutamat kuvat pikaisesti. Tosin ei siinä kylmyydessä kauempaa olisi viihtynytkään ja kovin riemuissaan ei Samuli ylipäätään ollut tästä mun kuvailuehdotuksesta. :D



Mulla oli päällä kyllä oikein tämän hetken luottovaatteet, sillä nuo henkkamaukan housut eksyy aika usein kotoa poistuttaessa jalkaan, mutta ne ovat kyllä oikein kelvot talvihousut, sillä kaikessa keinotekoisuudessaan ne ovat niin hengittämättömät, että ovat oikein lämpimät näillä kelein. :D Samoin tuntuu, että nuo nahkasaapikkaat ovat jatkuvasti jalassa, vielä kun löytäisin yhtä kestävät ja kivat saapikkaat mustana. 

Takki on vuosia vanha Espritin malli, joka oli jo muutaman vuoden pois käytöstä. Tänä vuonna olin jo laittamassa sitä eteenpäin, kunnes sovittelin sitä itselleni ja totesin, että otan sen takaisin käyttöön. :) Bikbokin harmaa neule oli siinä kasassa, jonka siskoltani sain ja se on ehdoton lempparini tällä hetkellä! Vetoketjut olkapäillä on kiva yksityiskohta muuten melko tavallisessa paidassa. :) Harmi, että tosiaan Alisa ei nukkunutkaan ja oli niin kovin kylmä, olisi ollut kivempi kuvailla vähän pidempään, kun kerrankin olimme valoisaan aikaan liikkeellä. Onneksi nyt kuitenkin muutamat kuvat saatiin ikuistettua. :)



Autolle takaisin kävellessä nappasin vielä muutaman kuvan hämärtyvältä mäeltä. En tiedä mikä tuossa vanhassa vankilassa mua vetää puoleensa, sillä kävin siellä ensimmäistä kertaa vasta viime kesänä ja sen jälkeen olen useamman kerran jo käynyt siellä. Jokin niissä karuissa rakennuksissa mua kiehtoo ja onhan sieltä avautuva näköala aika huikea.





Ehkä on ihan hyvä, että sunnuntai on vaan kerran viikossa, osaa paremmin nauttia tästä yhteisestä perheajasta. Huomenna kuitenkin alkaa taas arki, mutta ennen sitä vietän vielä hetken aikaa noiden kahden aarteen kanssa. <3

2 kommenttia:

Jätä toki kommenttia! :)