lauantai 12. joulukuuta 2015

Pataleipää kattilassa

Illalla huomasin, että meillä oli leipä melko vähissä, enkä jaksanut enää lähteä kauppaan. Pataleipään meiltä löytyy kuitenkin aina ainekset, niin helppo ja yksinkertainen se on. Helppouden takia pataleipää tuleekin usein tehtyä ja tietenkin myös siksi, että onhan se hyvän makuista rapeine kuorineen. Monissa blogeissa onkin ollut jo pataleivän resepti ja varmasti monet ovat sitä jo tehneetkin. Itselläni ei ole valurautaista pataa, joten olen käyttänyt ihan tavallista kattilaa ja hyvin on onnistunut. Laitan teille muistin virkistykseksi kuitenkin vielä tämän reseptin, jospa vaikka joku innostuisi tekemmään huomiseksi sunnuntain kunniaksi aamupalalle pataleivän.


Tarvitset:


3 1/2 dl vettä
4 g tuorehiivaa tai 1/2 tl kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
dl vehnäjauhoja


Mittaa reilusti kädenlämpöinen vesi kulhoon ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää suola ja jauhot ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata, helppoa! Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja anna kohota vähintään 12 tuntia, eli ainakin yön yli. Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, kaada se vielä jauhotetulle alustalle ja anna kohota vielä 30min. Laita tällä välin uuni kuumenemaan 225 astetta ja laita samalla kattila uuniin. Kun leipä on kohonnut 30min ota kattila pois uunista ja lorauta tippa öljyä. Itse käytän kattilan kanssa vielä leivinpaperia pohjalla, koska joskus kun tein pataleipää, niin taikina tarttui vähän pohjaan kiinni. Kaada taikina kattilaan ja kansi kiinni, nosta uuniin ja paista 30min, tämän jälkeen ota kansi pois ja paista vielä n. 15min kunnes pinta on paistunut ja rapea.
Nauti!





Meillä pataleivän kaverina oli mustikkakaurapuuroa. Mustikat on itse kerätty syksyllä anoppilan metsästä ja jäljellä on vielä moooonta pussia, vaikka ahkeraan niitä ollaan jo syötykin! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommenttia! :)