Viime aikoina on ollut paljon vastakkainasettelua kotiäitiyden ja uraäitiyden välillä. Jos muuten jotain olen tämän reilun vuoden aikana oppinut niin sen, että äitiys on vastakkainasettelua jatkuvasti ja lähes joka asiassa. Hyvä äiti hoitaa lapsia kouluikään saakka ja omasta urasta viis, mutta toisaalta kysytään pystyykö kotiäiti tarjoamaan tarpeeksi virikkeitä lapselle, entä sosiaaliset suhteet tai mitäs sitten kun lapset on jo isoja? Eilen tosiaan aihetta käsiteltiin Marja Hintikka Live -ohjelmassa, jossa uskottiin, että koti- ja uraäitiyden voi yhdistää. Minä uskon samoin!
Meidän perheessä nämä kysymykset ovat olleet tapetilla syksystä asti. Itsehän irtisanouduin äitiysloman aikana. Jonkun mielestä ehkä tyhmää tässä maailman ajassa, mutta itse koen, että haluan seuraavaksi tehdä täysin koulutustani ja työkokemustani vastaavaa työtä. Edellinen työ oli muutenkin vain väliaikainen ratkaisu kun muutimme tänne Turkuun ja olin jo raskaana tuolloin.
Itse en kuitenkaan pitänyt sitä tyhmänä ratkaisuna, sillä uskon vakaasti että löydän kyllä töitä jossain kohtaa. Olenkin syksyn aikana hakenut muutamiin paikkoihin ja käynyt muutamassa haastattelussa, joista olen saanut paljon lisää itseluottamusta. Mitään kiirettä tai aikataulua mulla ei ole työhönpaluun kannalta, Alisalla on hoitopaikka varattuna meidän lähipäiväkodista ja hän saa aloittaa siellä sitten kun tarvetta ilmenee. Samuli käy kyllä normaalisti töissä, joten ei tässä sen suurempaa kiirettä ole.
Alani työmahdollisuuksia hieman rajaa kriteerini, en nimittäin haluaisi pitää Alisaa välttämättä kokopäiväisesti hoidossa, vaan että pystyisimme sumplimaan Samulin töiden kanssa niin, että hoitopäivät olisivat mahdollisimman lyhyet. Tietenkin jos tämä osoittautuu liian rajaavaksi tekijäksi niin asiaa on pohdittava uudelleen. Onneksi Alisan ei kuitenkaan tarvitsisi mennä kovin aikaisin aamusta hoitoon, sillä Samuli aloittaa työpäivän aikaisintaan yhdeksältä.
Haluan kuitenkin ehdottomasti palata töihin, sillä myös ura on minulle tärkeä, vaikka perhe edellä mennäänkin. Haluan kuitenkin siinä kohtaa, kun lapseni on/ovat isompia ja heilläkin on jo omaa elämää, että minullakin on elämässäni jotain muutakin kuin lapset. En halua ripustautua heihin niin, että he ovat ainoa asia elämässäni. Työ on kuitenkin myös suuri osa elämää, olisihan tässä tarkoitus työskennellä vielä ainakin reilut 40 vuotta.
Olen ehkä työnantajan silmissä hieman riskaabeli valinta työntekijäksi, sillä päiväkodissa olevat pienet lapsethan ovat usein sairaana ja nuoret yhden lapsen äidit hankkivat pienellä ikäerolla usein toisen. Auttaako jos kerron työhaastattelussa, että yhtälailla mieheni voi jäädä hoitamaan sairasta lasta? Tai etten aio välttämättä hankkia lisää lapsia, enkä välttämättä ainakaan ennen kuin Alisa on lähempänä kouluikää. Eipä ole miehillä samaa ongelmaa.
Siinä mielessä olen todella onnekas, että olen nuoresta iästä huolimatta saanut tehdä todella kiinnostavia ja monipuolisia työjuttuja ja siksi en jaksa stressata tulevaa, vaikka tällä hetkellä on hieman haasteellista työllistyä, niin uskon koulutuksen ja kokemuksen olevan jonkinlainen etu kuitenkin. Totta kai jollain tasolla olisi voinut olla fiksumpaa luoda ensin ura ja miettiä lapsia vasta sitten. Olen kuitenkin aina halunnut lapset suht nuorena, joten tämä tuntui enemmän omalta vaihtoehdolta. Olenhan kuitenkin ehtinyt käydä koulut ja työskennelläkin muutaman vuoden. Enkä kuitenkaan halua niin suuri uraohjus olla, että se menisi kaiken edelle.
Tiedän kyllä jo nyt, että mun tulee ikävä näitä kuvissa näkyviä hetkiä, eli siis yhteisiä päiviä Alisan kanssa, jolloin voi tehdä mitä tykkää ja ilman aikatauluja. Mutta ehkä me löydetään joku ratkaisu tähän tilanteeseen. Olen itse saanut nauttia omassa lapsuudessani siitä, että äiti oli pitkään kotona. Lapsuuteni oli kyllä todella onnellinen, olihan se erilaista kun monilla kavereilla, joiden vanhemmat olivat töissä. Parissakymmenessä vuodessa ajat kuitenkin muuttuu, enkä nää itseäni olemassa kymmentä vuotta kotona, vaikka se toisaalta ihanaa olisikin.
Kuten ehkä huomaatte, en koskaan ole jaksanut suunnitella ja stressata elämää ihan hirveästi eteenpäin, koska uskon, ettei elämää voi suunnitella vaan päätökset on tehtävä hetkessä. Ihan hyvin on toiminut tähän asti ainakin. En kuitenkaan halua, että seuraavat vuodet juostaan läpi sumussa nauttimatta elämästä. Uskon, että äitiys ja ura on lempeästi yhdistettävissä, se vaatii oikeita valintoja ja päätöksiä sekä joustavuutta. En kuitenkaan suostu hetkeäkään epäilemään etteikö meidän perhe tässä voisi onnistua. Aika näyttää mitä tuleman pitää, mutta siihen asti nautitaan täysillä kotiäitiydestä. Onneksi sentään äitiys ei tule ikinä katoamaan, se vain muuttaa muotoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki kommenttia! :)